|
20.07.2005
Joensuu
|
|
Joensuuhun, totta kai! Vaikka Ilosaarirockin järjestäjät eivät osoittaneetkaan yhteistyöhalukkuutta suurelle ja maineikkaalle mediallemme, lähdimme uteliaina fiilistelemaan festarihumua tänäkin vuonna. Oikeuttaisiko ohjelmatarjonta pitämään kesän ykkösfestarien maineeseen kohonneen tapahtuman yhä kärkisijalla? Etukäteen katsoen Ilosaarirockin ohjelma herätti etukäteen ristitiitaisia tunteita. Ohjelmasta löytyi kovia nimiä rankemman musiikin kuuntelijoille, mutta perhepopista kiinnostuneet saivat tuijotella hetken aikaa ohjelmaläpyskää päätyen varmoihin Phoenixiin ja Zen Caféen. Tottahan Dark Tranquillity, Monster Magnet, Anthrax ja Backyard Babies ovat loistavia yhtyeitä - viimeksi mainittu etenkin live-esiintyjänä, ja sitä piti päästä katsomaan - mutta monesta suusta kuulimme, ettei ohjelma jaksanut innostaa aina Joensuuhun asti. Tai vaikka väkeä paikalle saapuikin, Linnunlahden leirintäalueelta löytyi myös lukuisia tuttavuuksia, jotka eivät festarilippua olleet halunneet ostaa. Tunnelma Linnulahdella olikin korkealla - jopa parempi kuin varsinaisella festarialueella. Ilosaaressa sataa?? Parista edellisestä vuodesta poiketen säät eivät suosineet kuin olisi toivonut. Lauantain aikana hiki ja olut virtasivat runsaasti, mutta sunnuntaina tilanne oli toisin. Anthraxin keikalle eturivin paikkoja varatessa tuli vettä niinkin rajusti, että YleX-teltan hiekkalattialekin kuulemma levittyi parin sentin vesipatja. Huonon sään takia sunnuntain suola - päälavan kaljateltassa löhöily - jäi väliin monelta. Tänä vuonna Ilosaarirock opetti muutamia hyödyllisiä ja hyödyttömiä seikkoja. Ensinnäkin, kylmälaukun sisältö pysyy kylmänä koko viikonlopun ajan, kunhan hakee lauantaiaamulla jäähallin takaa siihen lunta tiivisteeksi. Toiseksi, järjestyksenvalvojilla on ylettömät oikeudet suorittaa haluamiaan päähänpistoja kaikille festarivieraille - epäystävälliseen sävyyn. Harjoittele siis äärimmäisen kilttiä hymyäsi jo etukäteen, ja viljeli mahdollisimman usein lausahduksia 'Kyllä, näinhän se on' sekä 'Minä tyhmä - sinä viisas!' Kolmanneksi, Citymarketin Pikantista saa vajaalla kahdeksalla eurolla herkullisen lounaan seisovasta pöydästä ja kaupantekijäisiksi wc-poletin. Oikea Ilosaari Tulipahan käytyä myös oikealla Ilosaarella, joka sijaitsee Joensuun läpi virtaavassa Pielisjoessa. Perjantaina Ilosaarella järjestetystä Ilovaarirockista oli jäljellä vielä lavarakennelmat, mutta muuten alue oli koskemattoman puhdas. Osaavatko vanhemmat rockjuhlijat pitää paikat paremmin puhtaana kuin sukupolvea nuoremmat seuraajansa? Suosittelen Ilosaaren laguunimaista uimarantaa. Toimii hyvänä vaihtoehtona Ilosaarirockin Rentolavan uimarannalle, joka ihmismassan pyörteissä sekoittuu kuravelliksi. Rentolava ja ympäröimä uimaranta todellakin ovat päälavan kaljateltan kanssa ehdoton helmi näillä festareilla. Uimarantaa kansoitti tuttuun tapaan sadat ihmiset, joista suurin osa haki viilennystä järvestä. Mikä voisi olla upeampaa kuin kuunnella bändiä samanaikaisesti vedessä pulikoiden. Ja kun lisäksi rannan viereen oli tänä vuonna rakennettu uusi kaljateltta, ei kolmen turmiollisen - musiikki, aurinko, olut - takia tarvinnut liikkua montakaan kymmentä metriä suuntaansa. Tulipahan kokeiltua myös Sumopainijan pukua. Loistava tapa ottaa huumorimielessä mittaa miehestä! Bändit Keikoista positiivisimmat kokemukset jäivät Natural Vibrations -yhtyeestä, joka esiintyi Rentolavalla lauantain avaajana, sekä Tarakanyn energiasta, joka sai Kolmoslavan eteen aikaan riehuvan moshpitin. Ei voi myöskään unohtaa lauantain päättäjää, Zen Caféa, jonka Harri-kappale sai täyteen ahtautuneen Laulurinteen laulamaan ja tanssimaan täysillä mukana. Ja mikä olisikaan ollut sopivampi lopetus kuin 'Olet niin kaunis' ja sen aikana käynnistynyt ilotulitusshow. Sunnuntaina pääsi yllättämään vielä PMMP, jolla tuntuu olevan hurja määrä energiaa jaettavaksi. Miran ja Paulan esiintyminen ei jätä kylmäksi edes krapulaisena sunnuntaipäivänä. Jos olivat PMMP:n tytöt hivenen yllättyneitä yleisön vastaanotosta, sitä monin verroin enemmän oli Dark Tranquillity esiintyessään YleX-teltassa. Laulajalta irtosi kiitoksia tiuhaan tahtiin. Bändi soittikin settinsä täydellisen virheettömästi - ehkä jopa liiankin kliinisesti, levysoundia toistaen. Heidän jälkeensä samalla lavalla esiintynyt Backyard Babies veti teltan ennätyksellisen täyteen yleisöä. Parempaa rockhenkeä ei ole hetkeen nähnyt lavalla, kun nuo rocksoturit, joiden karismat ja rockkliseet saivat teltan sisällä seisoskeleville hien pintaan, kyselivät "You wanna hear a heavy one?" ja teltta karjui mukana. Mitä jäi mieleen Ilosaarirockista? Kokonaisuutena Ilosaarock 2005 oli leppoisa juhla, jonka asema isojen suomalaisten festarien kuningastuolissa tipahti hivenen tällä kertaa. Ihmisten juhlassa ei ihmiset olleet enää yhtä vilpittömän iloisia eikä musiikkitarjonta helmiä pullollaan kuten edellisvuosina. Viralliset Ilosaarirock 2005 -sivut »
Teksti: T. Mikola |
![]() ![]() |