28.5.2006, Carling Academy, Glasgow

Editors on kummajainen uusien isojen brittinousukkaiden joukossa. Sen tummasävyinen indierokki ei poikkea pelkästään tyyliltään muista indie-listahittibändeistä, vaan myös sen nousu valtavirtaan on ollut hieman erikoinen. Tämä Birminghamista ponnistanut nelikko julkaisi debyyttinsä The Back Room pienellä Kitchenware-merkillä elokuussa 2005, mutta albumi nousi suuren yleisön tietoisuuteen vasta puolisen vuotta julkaisun jälkeen. Monista uusista brittiyhtyeistä poiketen Editors ei siis ollut matkalla kuuluisuuteen jo ennen debyytin ilmestymistä, vaan säästyi hittihakuiselta mediahypetykseltä ja on näin ollen "ansainnut" menestyksensä tasaisella levymyynnillä ja keikkailulla. Suosiota ei häirinnyt sekään, että Sonyn musta aukko nielaisi Kitchenwaren, sillä sittemmin The Back Room ponkaisi brittilistan kakkoseksi ja on tähän päivään mennessä myynyt puolisen miljoonaa kappaletta, siis lähes tuplaplatinaa brittiläisittäin. Editors on näin ollen ISO bändi, joka on kaikesta huolimatta onnistunut säilyttämään katu-uskottavuutensa. Jopa kenkiin tuijottelevat indiepoliisit voivat diggailla sitä.

Editors soitti Glasgow'ssa viimeksi marraskuussa 2005. Silloin miehet lämmittelivät The Rakesin kanssa Franz Ferdinandia noin kymmenen tuhannen katsojan edessä. The Rakesista kukaan ei varmaan ole kuullutkaan sen keikan jälkeen. Ei ole syytäkään että kuulisi; sitä vastoin Editors ei jättänyt kenellekään epäselväksi kuinka suurenmoisesta yhtyeestä on kyse. He eivät ujostelleet yleisömassaa vaan rokkasivat kuin olisivat olleet illan pääesiintyjiä. Heidän soittonsa oli erittäin puhdasta ja erityisesti Tom Smithin jylhän kaunis laulu pisti kylmät väreet raivoamaan selkäytimessä. Jos Franzit eivät olisi soittaneet kotikentällään, olisi Editors ansainnut viedä suurimman huomion jo tuolloin.

Tällä kertaa Editorsin ei kuitenkaan enää tarvinnut tyytyä kakkossijaan, vaan se myi loppuun 2500 katsojaa vetävän Carling Academyn jo puoli vuotta ennen keikkaa. Vaikka odotukset hipoivat Glasgow'n harmaata taivasta, en silti ollut uskoa kuinka mahtavan konsertin nelikko heitti. Soittovarmuus oli säilynyt ja Smithin laulu oli, jos mahdollista, vieläkin vakuuttavampaa. Jatkuvat vertailut Ian Curtisiin ovat Smithin kohdalla oikeutettuja, mutta tavallaan alentavat jälkimmäisen suuruutta. Smith ei nimittäin ole mikään Curtisin paperikopio, vaikka sama melankolisuus miesten lauluääniä yhdistävätkin. Curtisin kuulostaessa ahdistuneelta ja introvertilta Smith laulaa koko sydämellään. Hänen äänensä on synkkyyden lisäksi erittäin kaunis ja ajoittain jopa herkkä, joten hiljaisemmat hetket soljuvat yhtä nautittavasti kuin päälle karkaavat mahtipontiset julistushuudotkin. Eikä miehen ääni osoittanut minkäänlaista heikkenemistä tunnin ja vartin kestäneen intensiivisen setin aikana vaan huumasi loppuun asti.

Editors on yhdistetty Joydivisioniin muutenkin kuin pelkästään samanhenkisen musiikin takia. Editors on nimittäin myös tuskaisen bändin maineessa. Osa syinä tähän ovat varmasti juuri Smithin synkkä ääni ja ajoittain hieman lohduttomat sanoitukset. Esimerkkinä The Back Roomin avausraidan Lights ensisäkeet: "I still left the light on baby/ Keeps me awake but I don't mind/ Everything I've always wanted/ Is right there but soon it won't be". Todennäköisesti kuitenkin suurin syy on miehen lavapersoona. Smith nimittäin antautui totaalisesti musiikin armoille. Välillä hän näytti siltä kuin kärsisi kouristuksista, ajoittain seilasi pitkin lavaa ja sitten yhtäkkiä lysähti kyykkyyn kuin haluten kadota näkyvistä. Eksentrisen olemuksen takaa kuitenkin paljastui sympaattisen oloinen nuori mies, joka vaikutti sopivan nöyrältä harvojen välispiikkiensä aikana ja oli vilpittömästi ilahtuneen oloinen ottaessaan vastaan yleisöstä tulvivat suosionosoitukset. Mainittakoon myös että Smithin avut eivät rajoitu pelkästään mahtavaan laulutaitoon ja valtavaan lavakarismaan vaan hän on myös "todella kaunis", kuten vieressäni seisonut naishenkilö huokaisten totesi.

Loistavan keikan parhaita biisejä on vaikea erotella. Fall, josta tuli suosikki jo ensimmäisellä kerralla, oli jälleen taattua kyynelehtimiskamaa ja sai varmasti kovimmankin glasgowlaisen kivisydämen murtumaan. Sinkkuraidat Munich ja Blood toimivat erinomaisesti mahtipontisina biletykityksinä aivan kuten viimeisenä biisinä soitettu kerrostalon kokoinen Fingers in the Factories, jonka jälkeen yleisö räjähti niin valtaviin suosionosoituksiin, että sellaista harvemmin kuulee edes Glasgow'ssa.

The Back Room on loistava levy. Kaikki palaset ovat kohdallaan: kokonaisuus, biisit ja matskun vaihtelevuus. Nyt on kuitenkin tullut pariinkin otteeseen todistettua, että levy toimii fantastisesti myös livenä. Carling Academy tuntui välillä jopa liian pieneltä paikalta Editorsin isolle soundille. Editors on stadion-bändi hyvässä mielessä, vaikka albumia kuunnellessa tämä ajatus ei välttämättä tulisikaan mieleen. Ehdottaisinkin vaihtokauppaa: Lähetetään väsynyt Coldplay takaisin savuisiin baareihin opettelemaan uusia – tai no, tarkemmin sanottuna, vanhoja – kikkoja ja ladataan Coldplayn jättämä tyhjiö täyteen Editorsin raskasmielistä voimaa.

Viralliset Editors-sivut >

Editors esiintyy Ruisrockissa pe 7.7.2006 >

Teksti: Markus Kitunen