Perjantai - Karjalaista mättöä ja runoilijoiden tunnelmarockia

Kivenlahteen Marin pallokentälle saapuneiden eteläespoolaisien silmissä oli nähtävissä lapsenomaista innostusta kun he virtasivat kentälle näkemään tuttujaan ja kokoonsa nähden hyvin mainostettua festarijuhlaa. Edelliseen vuoteen verrattuna tapahtuman kaksipäiväisyys oli uutta, joten paikalle saattoi saapua suoraan työviikon päätteeksi perjantaina iltapäivällä.

Lähiörock olisi ollut osuva nimi kuvaamaan tunnelmaa. Paikalle saapuneet osanottajat tapittivat omissa porukoissaan, vaikka selvästi useimmilla oli naapurituttavuutta. Festari-ikä oli monelta olutteltassa istuvalta ohittunut jo hyvän aikaa sitten.

Osallistujat tuijottivat alkuun lamautuneena toisiinsa ja oluttuoppeihin, kunnes toisena esiintyjänä ollut Bitch Alert sai muutamat kirjavin sukkahousuin ja kreppipaperein värjätyin hiuksin eturivissä nojailevan teinitytön aplodeeraamaan. Silti Bitch Alertin esiintyminen tuntui jotenkin väkinäiseltä valoisassa kesäpäivässä lähes tyhjälle katsomolle.

Ensimmäinen odotetumpi esiintyjä oli Technicolour, joka saatettiin lavalle juontajanparin huudatuksen säestyksellä. Ja kyllä Jimi Pääkallon ohjailema rocklauma olikin selkeä piristys ohjelman kulkuun! Sen lisäksi, että Technicolourin pojat osaavat soittaa hyvin yhteen, heillä on lavakarismaa teinityttöjen silmissä, etenkin Jimillä ja Garyllä, joille eturivin tytöt huutelivat rakkauttaan. Osoitus Jimin ammattitaidosta on se, ettei hänen esiintymiseensä ja maneereihin vaikuttanut millään tavoin yleisömäärän vähyys. Ainoastaan välijuontojen niukkuus ja silmäkulmasta pilkottava murjottava katse kertoivat hänen toivoneensa jotain suurempaa kyseiseltä päivältä. Normaaliin tapaansa hän kuitenkin syöksyi yleisön joukkoon halailtavaksi, otti paidan pois viimeisiä biisejä varten ja laulatti eturivissä olleita fanejaan.

Mokoma oli päivän toiseksi odotetuin esiintyjä. Kun he vihdoin pääsivät aloittamaan 30 minuuttia myöhässä, tuli tykitystä puolikas setillinen täydeltä laidalta. Joukossa sekä uutta että vanhaa materiaalia. Laulaja Markolta oli into ja huumori tipahtanut täydellisesti pois ylimääräisen odottelun aikana. Välijuonnoissa irtosi vain sarkastisia "Montako minuuttia meillä nyt vielä on? No, myö nyt vaan vedetään tää biisi..."

Viimeisenä bändinä soittanut Poets of the Fall sai viimeinkin yleisön kerääntymään reilusti lavan eteen olutteltan lisäksi. Ja viihdyttäminen heillä todella onkin hallussa. Yleisön laulattaminen on helppoa, kun radiosoittoa keränneet hitit osataan ulkoa. POTF:a voi pitää Technicolourin tavoin stadionrock-bändinä: Molemmat ottavat yleisönsä ansiokkaasti mukaan keikan kulkuun, osoittaen esiintyjien merkityksen elämyksen onnistumisessa. Erojakin noilla kahdella bändillä on: Siinä missä Technicolourin Jimin olemus uhkuu suurta egoa ja ylpeyttä, POTF:n Marko antautuu enemmän musiikkinsa vietäväksi – välillä kiemurrellen lavan lattialla kuin jumalallisen käden satuttamana.

Lauantai - Aurinkoa ja unettavaa suomipoppia

Lauantain kirkas pilvetön taivas enteili suurenmoista päivää. Iltapäivällä ensimmäisen bändin soittaessa ei paikalle ollut saapunut juuri ketään, mutta tasainen virta kesävarusteissa olevia lupaili hyvää. Jos oli olutmyynti yllättänyt järjestäjät ja loppunut kesken jo perjantaina, lauantaina oli odotettavissa vielä janokkaampaa kansaa.

Kolmantena esiintyjänä soittanut Pelle Miljoona & the Rockers oli positiivinen yllätys. Ehkä se oli osittain aurinkoisen kuuman kesäpäivän ansiota, mutta Pellen keikan aikana tunnelma kentällä oli kuin Ilosaarirockin Rentolavalla ja rannalla. Ihmiset löhöilivät paidatta pitkään aluetta, välillä intoutuen jorailemaan Pellen huojuvan musiikin tahtiin.

Pelleä ja Rockersseita seurannut Lapko oli ehdottomasti odotetuin keikka itselleni. Bändin tammikuussa julkistaman uuden levyn jälkeen oli kiinnostava nähdä miten biisit livenä toimisivat. Soitto ei toiminut aivan halutulla tavalla. Kitarakulku ja basso soittivat välillä mitä sattui. Basisti Nordbergin piti myös vaihtaa välillä kakkosbassoon. Mutta toisaalta, hyvä meno - mikä Lapkon valttikortti on, näytti kaiken kaikkiaan lavalla olevan. Nordberg tanssahteli vauhdikkaasti, laulaja eläytyi osaksi kitaraansa ja osa yleisöstä oli oikeasti mukana menossa. Ilmeisesti ei biisejä pahemmin tunnettu, kun katsojat pysyivät hiljaa kuin kivenlahtelainen bussissa 154.

Röyhkeää rockasennetta saatiin, kun Bloodpit astui lavalle. Laulajan rooli erottui muuten hissukkamaisista soittajista räikeästi edukseen. Välillä järkkäreiden ja yleisön päälle räkien sekä vaatien yleisöä näyttämään kannuja hän sytytti kaivattua festariliekkiä kentälle. Harmi vain, ettei Bloodpitin biiseistä ole keikalliseen yhtä tarttuvan kuuloista materiaalia kuin hittikipale Jealousy. Setin alkuun soitetut pari biisiä sentään toimivat kiitettävästi, jopa niin hyvin, että päivän siihen mennessä parhaat yleisökannustukset tulivat bändille.

Loppupäivän tarjonta oli sitten järjestäjien kannalta varman päälle pelaamista, mutta yli 15-vuotiaiden osanottajien mielestä riman alitus. Viimeisinä esiintyjinä olleet 51 koodia ja Uniklubi tarjoavat sitä tuttua ja taatusti turvalista suomalaista kevytrokkia. Seuralaiseltani irronnut kysymys "Onks tää nyt 51 koodia vai Uniklubi? Eiks ne kuulosta ihan samoilta?" kertoo joidenkin muiden kuin eturivin tyttöjen mielipiteistä. 51 koodia on vauhdikas liveyhtye, ei siinä mitään. Kuten muistelin parin vuoden takaiselta Ilosaaren keikalta, laulaja riuhtoo hyvin hien pintaan.

Fiilikset tapahtuman päätteeksi olivat jokseenkin pettyneet, ehkä odotetulla tavalla. Järjestäjät ansaitsevat hurrauksen, kun saivat tällaiseen pieneen tapahtumaan nimekkäitä bändejä mukaan. Valikoima vaan sattui nyt olemaan niin pahasti teinitytöille suunnattu, että voisi pitää yllätyksenä jos olutmyynti ei olisi noussut menestystekijäksi järjestäjille. Eihän kukaan täysi-ikäinen jaksanut seurata bändien touhuja muutoin kuin mallasjuoman voimalla. Hyvä vaihtoehto paikallisille pimeille kaljoittelubaareille iso aurinkoinen olutteltta festarialueella näytti olevan. Fiksummat nautiskelijat olivat tulleet aitojen ulkopuolelle rantaan viettämään piknikhengessä vapaapäivää. Siellä eväskorien äärellä näyttikin olevan päivän tyytyväisimmät ihmiset.

Kivenlahti Rock '06 -kuvia >

Viralliset Kivenlahti Rock -sivut >

Teksti: T. Mikola