Lapko on viimeisen vuoden aikana noussut Suomi-rockin ykköskaartiin. Kevään aikana bändistä oli juttu jokaisessa itseään kunnioittavassa musiikkilehdessä, ja festarilavat bändi valloitti samalla salamataktiikalla kesällä. Syksyn koittaessa Lapko on vetäytynyt ansaitulle tauolle. Kysyimme festarimyrksyn laannuttua Lapkolta, miltä toista pitkäsoittoa seurannut suosio on tuntunut.

Todellisuus satuttaa

Vielä vuosi sitten kesällä Lapko tarjosi valtavirtarockille kiinnostavan vaihtoehdon ja sai senmukaisia esiintymisslotteja festariohjelmistoissa. Ensimmäisen Provinssirockin keikkansa bändi veti kesällä 2005 Rytmiteltassa sunnuntain avaajana.

Vuodessa Lapko purjehti keskelle valtavirtaa, vaikka musiikki ei edelleenkään päästä kuulijaansa helpolla. Tänä kesänä Lapko oli kohotettu yhdeksi Provinssin lauantain vetonaulaksi, eikä turhaan: Isoo teltta pullisteli liitoksistaan ja Lapko imaisi yleisön mukaansa energiseen musiikkiin samalla kun tunnelma taltioitiin YLEn festarikimaraan. Provinssia seurasivat kaikki muut festarit, pienistä suuriin. Tässä vaiheessa todellisuus alkoi satuttaa.

"Kevyt kesä 2006 ei todellakaan ollut. Nähtiin mitä rundaaminen on, sekä hyvässä että pahassa. Elämästä tuli tasapainoilua keikkojen ja arjen välillä." yhtyeen laulaja Malja summaa. "Mä en osannut käydä enää edes kaupassa!", vitsailee basisti Nordberg.

Vuorovaikutuksille altis

Toisaalta kesä tuntuu olleen miehille kuin pikakurssi ammattilaismuusikoksi. Kolmessa kuukaudessa karttui viiden vuoden edestä itsevarmuutta," rumpali Heikkonen pohtii "samalla ollaan saatu nöyrtyä alkupisteeseen: Saksan-keikoilla huomattiin, ettei suurin osa yleisöstä ollut kuullutkaan meistä. Oli oikeastaan tosi vaikea hyväksyä sitä, ettei yleisö automaattisesti syttynytkään, mutta teki myös tosi hyvää aloittaa nollasta, muistaa mistä on lähdetty."

Malja on samaa mieltä. "Liika itsevarmuus vie kipinän soittamisesta. Kyse on aina vuorovaikutuksesta yleisön ja bändin välillä, ja joskus yleisö ei lähde mukaan vaikka tekisi mitä. Parhaimmillaan rockenroll on vaarallista – kuin taiteilua kuilun partaalla, on the edge."

Lapkon musiikissa taistelevat väkevät vastavoimat; Lapkoa onkin lähes mahdoton luokitella minkään genren alle. Teemat ja tunnelmat voivat vaihtua yhden kappaleen aikana punkista rockenrolliin, rankasta runolliseen. Kolmihenkinen bändi pystyy täyttämään helposti isonkin lavan ja keikkoihinsa kaverit lataavat täysillä.

Jos vuorovaikutus yleisön kanssa on bändin polttoaine, sen starttimoottori on vuorovaikutus bändin jäsenien välillä. Lavalla kolme erilaista persoonaa saa aikaan jännitteen, joka käynnistää Lapkoon virran. Malja ja Heikkonen esimerkiksi pitävät teknisesti hyvin onnistuneista keikoista kun taas Nordberg fiilistelee tunnelmaa. "Joskus jonkun hitaamman kappaleen kohdalla ehtii pysähtyä ja katsoa ympärilleen. Muistan usein havahtuneeni siihen, miten kaunis Suomen kesä oli siinä edessä. Tai vaikka bonganneeni yleisön joukosta äidin ja pojan, jotka oli yhdessä tulleet kuuntelemaan keikkaa. Ihan älytöntä, siksi juuri niin hienoa."

Vuorovaikutteisuuteen perustuu myös bändin tapa tuottaa uutta materiaalia. Malja lähettää prosessin liikkeelle näennäistoiminnalla, joka aloittaa bändin keskinäisen vuoropuhelu ja vie lopulta kolmikon treenikämpälle Harjavaltaan.

"Mä en voisi kuvitellakaan, että meidän biisit syntyisi yksinäisellä puurtamista, että läheteltäis vaan tiedostoja toisillemme. Oikeastaan meidän luovuuden lähde on kriittisyys omaa itseään kohtaan." Malja pohtii.

Takapihan stadioneilla

Reilussa vuodessa bändi on noussut arvoasteikolla musiikkipiireissä, ei ainoastaan kuuntelijoiden keskuudessa. "Me pyritään kuvaamaan musiikillamme ironian eri tasoja, haastamaan kuulijan. Tällainen periksiantamattomuus, yllätyksellisyys on kaiketi herättänyt arvostusta musiikkipiireissä," arvioi Malja.

Toisaalta Lapko joutuu edelleen etsimään paikkaansa – ja näin itsekriittinen porukka tulee sitä varmasti tekemään aina. "Mainstream-bändien joukossa me ollaan kuitenkin ulkopuolella, kuten nykyään myös indiescenessä. Mihin sitä nyt sitten kuuluisi." Nordberg täydentää ajatuksen: "Tää onkin tällaista takapihan stadionin meininkiä".

Uutta musiikka fanien iloksi ja kaikenlaisille stadionkeikoille on luvassa jo pian. Syksyn kolmikko on työstänyt materiaalia kolmatta pitkäsoittoa varten, joka ilmestyy levyhyllyille ensi vuoden puolella. Malja kertoo tulevan levyn olevan edellisen tapaan teemalevy ja tyyliltään – sopivan arvoituksellisesti – "Slayer meets Coldplay".

Viralliset Lapko-sivut »

Teksti: M. Kankaanranta