|
17.06.2008
Espoo
|
 Perinteiseen tapaan Festarimuistoja.fi kävi korkkaamassa festarikesän auki Kivenlahtirockissa. Neljättä kertaa järjestetty tapahtuma ravisteli koko talven uinuneen festarikävijän hereille pohtimaan festareiden syvintä olemusta. Kuten paljonko ja millaisesta festarinautinnosta itse kukin on valmis maksamaan.Kivenlahtirock oli onnistunut kasvattamaan sponsoreiden listaa kiitettävästi komeimpana saavutuksenaan 550-juhlavuottaan viettävä Espoon kaupunki. Olisi siis voinut olettaa, että sponsorirahoitus olisi vaikuttanut suotuisasti lipun hintoihin, vaikka bändien keikkapalkkiot ovatkin kohonneet kilpaa Nuottaniemen neliöhintojen kanssa. Kuitenkin portilla kahden päivän piletistä sai pulittaa 60 euroa, joka lähentelee suhteessa jo vuosikymmeniä pyörineiden Provinssin ja Ruisrockin hintatasoa. Saiko rahoilleen sitten vastinetta, voi pohdiskelua jatkaa. Esiintyjäkaartiin oli rekrytoitu tuttuja ja turvallisia vetonauloja, kuten Kivenlahtirockissa jo pari vuotta sitten nähdyt Poets of the Fall ja Mokoma. Positiivinen yllätys oli sen sijaan YUP ja sen kurinalaisesti ja silti samalla kiusoittelevasti poukkoillut rock. YUP osoitti, miten perkeleitä voi tanssittaa vino hymy huulilla, ilman kaulavaltimoon asti tikattuja mörkötribaaleja. Siinä missä YUP oli raikas tuulahdus ja innostava todiste kunnianhimoisesta ja omaperäisestä otteesta, Jenni Vartiainen oli osoitus markkinakoneistolla räätälöidystä tähdestä. Vartiainen laulaa kauniisti eikä ensimmäinen festarikeikkakaan vienyt nuorelta naiselta itsevarmuutta. Kuitenkin kappaleet kuulostivat toistensa kopioilta eikä keikka missään vaiheessa lähtenyt lentoon; syy saattaa olla myös materiaalin, joka painottuu herkkiin slovareihin. Vartiaisen runotyttömäisen olemuksen ja rauhallisten balladien vastapainoksi lavalle kapusi Kotiteollisuus ja Hynynen, tuo 2000-luvun hillitön partajooseppi ja Suomi-rockin uudestisyntynyt rastapää-Väinämöinen. Jahka kaverit kyllästyvät soittamaan (hekin) samaa kappaletta uudelleen, seuraava aluevaltaus voisi olla festarilavoille konseptoitu tunnin mittainen talk show. Sovinististen lohkaisujen – voi petetyksi tullutta riippurintaista Jessica-parkaa! - lisäksi Hynynen viljeli mainiota tilannekomiikkaa. Kuten että "tuos kertsisssä on tuo kohta jotta työ voisitte osallistua tähän toimintaan, niin naurettavalta kuin se kuulostaakin". Hynyseltä riitti myös isällisiä neuvoja yleisölleen: "Jarkko sanoo – olkaa ihmisiksi. Mie sanon – ei mitään väliä, tehkää mitä vaan." Kivenlahtirockin viimeisteli Poets of the Fall, joka on liveaktina arvonsa ansainnut. Rock-kliseet, vaikkakin miten käyettyjä tahansa, toimivat: yleisön joukkoon singotut juomapullojen korkit (!!), siirappia tihkuvat bonjovimaiset kitarasoolot ja niihin yhdistetyt, kaulasuonia pullistavat naamanirveet (!!), sydäntäriipaiset vibratot ja falsettiäänet (!!) uppoavat sekä mies- että naispuolisiin kuulijoihin kuin veitsi voihin. Senpä tähden, kun Marko Saaresto huutaa, että "Kivenlahti lähteex teistä ääntä" niin takuulla lähtee. Mutta ei, tämän vuoden Kivenlahtirockin parhaan esiintyjän titteliä ei jaeta niille, joiden näkemisestä sai pulittaa pitkän pennin, vaan isommille ja pienemmille ällistysmiehille, joita tarkkaavainen saattoi bongata kävijöiden joukosta: Irtopulisonkimiehen! Uunoa pelaavat pienet veljekset! Polttarisankarin, joka itäblokinharmaassa puvussa ja mitalit rinnuksissa tapitti juhlallisesti yleisön joukossa kuin patsas. Näistä ylläreistä – ja YUP:n mainioista harmonikkasooloista – jäi hyvä mieli.  
Teksti: M. Kankaanranta |
  |
