29.06.2008
Provinssirock 2008
Vuonna 1979 Provinssirock järjestettiin ensimmäistä kertaa Seinäjoen Törnävänsaaressa. Yhden päivän tapahtumassa oli 20 yhtyettä ja 5.000 kuulijaa. Tänävuotuinen 30. Provinssirock on kasvanut kolmipäiväiseksi suurtapahtumaksi, joka oli houkutellut paikalle 25000 juhlijaa jokaiselle päivälle, sekä n. 70 artistia. Ei hullumpi suoritus lähes keski-ikään ehtineeltä festarilta.

Perjantai
En tiedä oliko syynä toimittajan ikä, sadekuurot vai kenties alkuillan yhtyeiden laimeat esitykset, mutta allekirjoittaneen festaritunnelma alkoi kohoamaan vasta Linkin Parkin vetämän hyvän shown johdosta. Yhtyeen vanhojen kunnon hittien soidessa ei voinut muuta kuin yhtyä yhteislauluun muun Törnävän urheilukentän yleisön kanssa.

Perjantai jäi kokonaisuudessaan hienoiseksi pettymykseksi, vaikka en voi väittää kovin suuria etukäteisodotuksia ei kyseiselle illalle asettaneenikaan. Yhtään keikkaa ei tultu katsottua alusta loppuun, sillä yksikään bändeistä ei onnistunut juurruttamaan levottomia jalkoja paikoilleen.

Lauantai
Lauantain tarjonta oli taasen runsasta, jopa niin runsasta, että oli vaikeuksia mahduttaa taukoa mihinkään väliin. Jatkuvasti oli meneillään vähintään yksi keikka, jonka olisi halunnut olla todistamassa. Päivän hulppeasta tarjonnasta haluaisin nostaa muutaman esityksen muiden yli.

Aina takuuvarman shown tarjoavat Eläkeläiset, eivät pettäneet tälläkään kertaa. Keikan aikana syntyneen humppaletkan pituus lienee olleen maailmanennätys luokkaa, vain ennätyskirjan virallinen valvoja puuttuminen esti ennätyksen syntymisen. Vaikka kyseisen orkesterin musiikki saattaa joitain inhottaa, on keikka kokemisen arvoinen pelkästään supliikkien välikommenttien ansioista. Törnävä tömisi sellaisten lausahdusten saattelemana, kuten "kuulkaas ihmiset, nyt tulee sellasta heavymetallia, että kaikki nussii". Kuitenkin jäin odottamaan bändiltä 30 tuntista keikkaa, 2002 juhlavuoden tyyliin.

Sudanilaissyntyisen Emmanuel Jalin takerrellen alkanut keikka parani loppua kohden, hänen siirtyessään politikoinnista juhlimisaiheeseen. Vaikka kyseinen esitys ei musiikillisesti ollut päivän parhaita, siitä huokunut aitous ja ilo jaksoivat kantaa leppoisaa tunnelmaa vielä pitkään keikan jälkeenkin.

The Dø räjäytti tunnelman kattoon mahtavan keikan voimin. Puoliksi suomalaisen laulajan Olivia B. Merilahden erikoisella äänellä tarjoiltu indierock laulatti ja tanssitti Rumba-teltan yleisöä, vaikka yhtyeen levyä ei ole suomessa vielä julkaistukkaan. Jään odottamaan innolla levyn tuloa suomeen, sekä yhtyeen tulevaa keikkaa Helsingin juhlaviikoilla.

Sunnuntai
Sunnuntai oli myös varmasti tämän vuotisen kansan juhlan odotetuin päivä. Pikaisesti suoritetun gallupin perusteella yhdeksän juhlijan kymmenestä mielestä, Foo Fighters oli pääsyy näille festareille tulemiseen. Tämän myös huomasi, sillä päälavan edustalla alkoi olemaan tungosta jo muutama tunti ennen esityksen alkua. Odotus palkittiin yleisömeren räjähtäessä "The Pretender":in tahdissa. Foo Fightersin ensimmäinen yleisölle avoin keikka Suomessa oli ennalta-arvaamaton, klassikoiden ja huumorilla höystettyjen välispiikkien lisäksi nähtiin mm. triangelisoolo, jota ei Dave Grohlininkaan mukaan kovin monella bändillä ole tarjota. Mielestäni kovin monella muulla bändillä ei ole tarjota muutenkaan lähellekkään vastaavaa esitystä mitä tällä bändillä oli sunnuntai-iltana. Keikka ei liene kokonaisuudessaan jättäneen ketään kylmäksi. Lopetusbiisinä soineen "Best of you":n soidessa päässä, kotimatkankin aloittaminen tuntuikin erittäin haikealta.

What’s next?
Festarimuistoja.fi:n toimitus odotteli juhlavuoden kunniaksi järjestettyä jymy-yllätystä koko festareiden ajan, kuten Foo Fightersin ja Paula Koivuniemen yhteiskeikkaa, joten tässä valossa yllätyksenä ilmoille paukuteltu ilotulitus, jätti näyttävyydestään huolimattaan hieman laimean maun huulille. Ilotulitteet nyt on jo nähty juttu, ja vihreänä festivaalina itseään mainostavalle kyseinen tapa ei oikein istu.
Jälkeenpäin, aluksi hieman vaimealta vaikuttanutta esiintyjälistaa, ei voi kuin kehua hyvin tasapainoiseksi ja jokaiselle jotain tarjoavaksi paketiksi. Vain perjantai-ilta jätti parantamisen varaa. Kaikille keikoille riitti yleisöä, ja välillä jopa liiaksi asti. Järjestelyjen ja yleisöystävällisyyden kannalta provinssi on ehdottomasti jo vuosia ollut suomen paras festari, tänä vuonna myös esiintyjälista ylsi jopa Ruisrockin tasolle ja ehkä ylikin. Tänä vuonna hyvin voittoa tehnyt SELMU ry toivottavasti tuo myös jatkossa yhtä mainoita esiintyjäkaartia suomeen, sillä loppujen lopuksi ei ihmistenkään juhla kovin pitkälle pötki ilman kunnon vetonauloja.

 

Teksti: Jussi Nokso-Koivisto

 

Festarimuistoja.fi

Keikka- ja festarireportaaseja, mielipiteitä ja kuvia musiikista. Work +358407678636 Work PL 113 00181 Helsinki Finland 60.16275 24.9124 festarimuistoja.fi