Hypnoottista ambient dubbausta Lontoon yöllisestä äänimaailmasta
Burial: Burial
Jos jotain yhtyettä voisi kuvailla runollisen egoistisesti alleviivaten (tyyliin: Burial kuulostaa kuin yöllisen Lontoon hiljainen levottomuus sukeltaisi hypnoottisen biitin läpitunkemattoman tummaan syleilyyn), se olisi lontoolainen Burial. En kuitenkaan aio astua tähän peribrittiläiseen levyarvostelijan helmasyntiin, vaikka mieli tekisikin, koska edes Burialia ei voi edellä mainitusti kuvailla. Mutta hypnoottista Burial kyllä on. Hypnoottista, hypnoottista, hypnoottista, niin hypnoottista. Muhkean toffeen paksuinen biitti dominoi muuten riisuttuja kappaleita, joiden taustalla eriskummalliset huminat, kilinät, rätinät ja ritinät luovat ajoittain jopa pelottavan aution tunnelman. Varsinaisia vokaaliosuuksia biiseissä on vähän ja nekin ovat pääasiassa efektinomaisia.
Burialin saundissa on sellaista koleutta, tummuutta ja tilan tuntua jota harvemmin kuulee. Minimalistinen äänimaailma todellakin maalaa kuvaa yöllisen suurkaupungin tiloista: hylätyistä tehdashalleista, autioista kaduista, pelottavasta mutta kauniista hiljaisuudesta ja sen rikkovista tuntemattomista äänistä. Kuvittele 48 tuntia myöhemmin elokuvan hyytävä alku yöaikaan, kun Cillian Murphyn esittämä päähenkilö harhailee epätoivoisesti aution Lontoon katuja. Hyytävän pelottavaa mutta samanaikaisesti erittäin kaunista.
Kuulostaako korkealentoiselta paskanjauhamiselta? Taatusti. Mutta ennen kuin dumaat allekirjoittaneen itserakkaaksi ja puutteitaan korkealennolla peitteleväksi kirjoittajaksi, kuuntele Burialia. Nyt ei nimittäin ole kyse ihan mistä tahansa tämän kuun flavour of the monthista.
Valot sammuksiin, silmät kiinni, kuulokkeet korville ja nauti yöllisestä matkasta.
Tärpit: Night Bus; Southern Comfort
hyperdub.net/burial.html
Ysäri-emoa parhaimmillaan.
Sparta: Threes
Bändi, joka on keksinyt itselleen ehkä maailman parhaalla bändinimen, on levyttänyt parhaan levynsä. Kolmannella levyllään, moni merkityksellisesti nimetyllä Threesillä, niin Sparta kuin laulaja Jim Ward ovat löytäneet oman äänensä ja oppineet tekemään hittejä. Jos kaipaat ysäri-emo kurkoja kuten Quicksandia ja tai dikkailet salaa 30 Seconds to Marsia, tsekkaa Sparta. Se on aitoa emoa, jota voi huoletta fanittaa menettämättä kasvojaan.
Tärpit: Crawl; Tacking Back Control
myspace.com/sparta
Odotusten arvoinen jatko mestarisilliselle Anticsille
Interpol: Our Love to Admire
"You feel the sweet breath of time/ It's whispering its truth not mine/ There's no I in threesome/
And I am all for it/ Babe it’s time we give something new a try"
Harvaa, jos mitään, levyä olen odottanut yhtä innolla kuin Interpolin kolmatta. Eikä pettyä todellakaan tarvinnut! Our Love to Admire on kansitaidetta (www.interpolnyc.com) myöten mahtava jatko kolme vuotta sitten julkaistulle Anticsille. OLTAlta ei ehkä löydy Take You on a Cruisen ja Evilin kaltaisia timantteja, mutta levyn jokainen biisi erottuu silti edukseen. Mainiosti nimetty ja hauska No I in Threesome on loistava poppi ralli, single-hitti The Heinrich Maneuver pistää vipinää tanssikenkiin, Who Do You Think on suoraviivainen rypistys ja Lighthouse intiimi illan viimeinen. Näiden neljän tilalla olisi voinut mainita periaatteessa mitkä tahansa raidat levyltä.
Tärpit: No I in Threesome; Pace Is the Trick.
myspace.com/interpol
Teksti: Markus Kitunen
|
